Eilen oli torstai. Eilinen torstai erosi kaikista aikaisemmista torstaista hieman, sillä minä valmistuin. Tosin on myönnettävä, ettei valmistuminen juurikaan hetkauttanut minua. Elämä ei muuttunut. Halusin kuitenkin osallistua juhlallisuuteen, koska ajattelin, että se voisi olla mielenkiintoista ja osittain se olikin. Chisu lauloi ja ihmiset pitivät puheita.

Kaikkein parhaiten jäi mieleen puhe, jossa puhuttiin lasista. Siis käsittääkseni juomalasista. Juomalasin olotilalla ja sen olotilan kokemisella viitattiin pessimismiin ja optimismiin. Eli ajatus oli, että se kertoo jotain ihmisestä näkeekö lasin puoliksi täytenä vai tyhjänä. Niin varmasti onkin. Puhuja kehotti meitä näkemään lasin puoliksi täytenä ja muutenkin yllytti optimistisuuteen. Minua ärsytti suunnattomasti. Hän toisti lasijutun ainakin kahteen kertaan.

Minusta on hölmöä ajatella lasin tilaa pysyvänä, joten sillä ei ole kauheasti väliä onko lasi puoliksi tyhjä vai täysi – lasin voi joka tapauksessa täyttää uudestaan. Tosin lasin saa myös tyhjentää ensin ja täyttää vasta sen jälkeen. Jos olisin jonkinlainen sarasvuo tai sellainen, niin voisin ottaa koko lasijutun teemaksi ja selittää kuinka ongelmana on nähdä lasin tila pysyvänä.

Nyt kun minä olen valmis, niin aion täyttää lasini, jos minulla on jano. Muuten annan sen olla tyhjänä ja välilä luultavasti myös pesen sen.

Aina ne yllättävät. En taaskaan ollut varautunut mihinkään tällaiseen. Toisaalta sinänsä sillä ei ole väliä, ei sillä ole suurempaa merkitystä minun henkilökohtaisessa elämässäni, mutta muiden elämään se vaikuttaa, joten sitä kautta se toki vaikuttaa myös minuun.

Aamulla kun herään, niin aloitan päiväni normaalisti. Ilman tämän päiväistä tietoiskua olisin ainakin tehnyt niin. Aamu sujuisi omalla painollaan, niin kuin aamut nyt yleensäkin sujuvat. Ei aamuihin enää sillä tavalla edes kiinnitä huomiota. Tai kiinnittää, sillä olen huomannut, että liikkeistä on tullut automaattisia. Se on tavallaan hauskaa. Ja silloin asiaan kiinnittää huomiota. Suihkussakin teen aina saman liikkeen käsilläni, jossa kokeilen olkani yli onko vesi kuinka lämmintä ennen kuin nojaan taakse ja annan veden virrata pääni yli. Huomasin tuon liikkeen jonkin aikaa sitten ja nyt olen ryhtynyt tarkoituksellisesti toistamaan sitä pariin kertaan. Niin, kuitenkin, aamu ei poikkeaisi mitenkään muista.

Yllätys tulisi vasta töissä. Siellä ei olisi ketään. Ensin tietenkin ihmettelisin, mutta eiköhän se aika pian selviäisi, että on jokin ihmeellinen vapaapäivä taas. Niin, huomenna on helatorstai. Sain tietää siitä sattumalta tänään ja onnistuin sitten vielä varmistamaan asian töissä. Sain kuitenkin luvan mennä huomenna töihin, jos haluan – ja luultavasti haluan, miksi en haluaisi?

En tiedä harmittaako minua enemmän se, kun töissä ei ole huomenna ketään vai se, että tiedän, ettei töissä huomenna ole ketään. Yllätykset voivat olla hauskoja. Yllätys olisi hauska, mutta toisaalta sitten sen hetken jälkeen harmittaisi. Istuisin yksin koneen ääressä ja miettisin mitä nyt tekisin. Ei auttaisi, vaikka kuinka huutelisin, ei kukaan vastaisi – ja jos vastaisi, niin se pelottaisi, mikä ei olisi niin hauskaa.

En tiedä vielä ovatko kaupat huomenna auki. Sitä minulle ei kerrottu. Tosin en kyllä kysynytkään. Lisäksi nyt taitaa olla jokin peli meneillään. Naapurista kuuluu ääntä, sellaista sorinaa ja kevyttä kiroilua. Taivastellaan niin kuin on urheilua seurattaessa tapana. Minä taivastelen niin kuin yllätyspyhien edellä tapana.

Tämä on varmaan ensimmäinen kerta, kun mainostan suoraan, mutta nyt se lienee suotavaa. Kyseessä on nimittäin kova juttu. Kovia juttuja saa mainostaa. Magneetit on kova juttu. Sellaisia pieniä palloja, joista voi tehdä melkein mitä vaan. Niitä voi tilailla nyt Suomesta, ilman postikuluja:

http://www.magneettikeisari.fi/

Oikeastaan pitäisi puhua jännittävästä illasta, sillä päivällä ei tapahtunut mitään kovin erityistä. Kuitenkin pitää aloittaa aamusta. Aamulla Jukka kertoi, että hänen autonsa akku ei taida latautua, vaikka sillä ajaa. Jukka tilasi autolle ajan korjaamolle huomiseksi aamuksi ja sovittiin, että kun iltapäivällä meillä on palaveri, niin viedään auto sitten yhdessä korjaamolle ja sen jälkeen vien Jukan kotiin.

Päivä kului ja päädyttiin palaveriin. Kävimme syömässä hampurilaiset ja lähdimme ajelemaan korjaamolle. Minä ajoin edellä. Seurasin Jukkaa taustapeilistä ja näin kuinka hiljalleen valot himmenivät ja sitten yhtäkkiä sammuivat kokonaan, minkä jälkeen Jukka ajoikin tien sivuun. Silloin tajusin, että nyt päästään hinaushommiin. Kova juttu on se! Olin jo liian kaukana, että olisin voinut pysähtyä, joten piti kääntyä toiseen suuntaan ja kierrellä takaisin Jukan luo.

Matkalla takaisin Jukka soittikin ja kerroin, että huomasin tilanteen ja olen tulossa. Jännitti. En ollut koskaan aikaisemmin hinannut ketään. Kuulemma Jukallekin tämä oli ensimmäinen kerta. Pääsin Jukan luo ja onneksi minulla sattui olemaan hinausköysi mukana. Olin hankkinut sen yhden edellisen auton aikana, kun en oikein luottanut siihen. Tosin silloin en koskaan tarvinnut sitä. Nyt tarvitsin! Kerroinko jo että jännitti?

Saatiin köysi kiinnitettyä ja lähdettiin hiljalleen ajelemaan. Auto oli siis pysähtynyt Hyväntuulentien varrelle, joka on kaksikaistainen tie pois Kotkan keskustasta ja viiden jälkeen liikennettäkin oli kohtalaisesti. Kaikki sujui kuitenkin melkoisen nätisti ja pääsimme korjaamon pihalle ja sinne Jukan auto sitten jäi.

Jukkakin piti sattumasta. Se oli sellainen seikkailu. Melkein yhtä hieno seikkailu kuin silloin viimeksi, kun jäimme auton kanssa hankeen jumiin keskellä jotain Hurukselan metsää. Sekin jännitti.

Jännitykset eivät loppuneet kuitenkaan vielä. Tänään nimittäin oli Applen julkistamistilaisuus. Julkistettiin uusi Apple eli iPad, joka on jonkinlainen Applen vastaus miniläppärimarkkinoille, tosin laitteena se on kuitenkin melko erilainen hyvine ja huonoine puolineen. Kuitenkin mielenkiintoinen tuttavuus ja luultavasti menee hankintaan, koska pidän kaikenlaisista medialeluista.